Hei vaan kaikille!

Tällainen blogeilu onkin ihan uusi juttu, vaikka aikaisemminkin olen sitä jo katsellut ja harkinnut. Tarvetta päiväkirjan pitämiselle olisi ollut, jotta olisi saanut asuurimmat höyryt päästettyä ulos omista ristiriitaisista ajatuksistaan. Kokeillaan nyt siis näin. Aikaa ei tietenkään päivityksiin juurikaan löydy, etenkin kun yrittää tehdä moista asiaa niin, ettei, mies saa tietää.

Kuka olen? Olen reilut 30 vuotias nainen. Perheeseen kuuluu aviomies ja yksi lapsi sekä eläimiä. En ole pullantuoksuinen kotiäiti, vaan yritän luoda itselleni edes jonkunlaista uraa työelämässä. Itsekkääksi moni sanoisi ja sitä olenkin työhön liittyvissä asioissa. Kotiasioissa taas elin neljä vuotta täysin muiden ehdoilla ja asetin itseni viimeiseksi. Tämän vuoden aikana on tähän tullut muutos, johtuen vuoden takaisista kuvioista. En avaa kerralla kuviota, vaikka se tämän blogin yksi tarkoitus onkin, koska kyseessä on raskas kuvio, joka on hajoittanut mieltä jo tosiaan vuoden.

Vai alkoiko kaikki jo paljon aikaisemmin... Taisi alkaa... Viime syksynä kaikki vain loksahti paikoilleen, mutta väärin päin. Ehkä kaikki alkoi jo yli kaksi vuotta sitten, kun tunsi itseni poikkeuksellisen väsyneeksi. Olen edelleen väsynyt, voisin nukkua 10 -12 tuntia/ yö, eikä sekäään poista väsymystä. Kaksi vuotta ravasin lääkärissä ja kaikki mahdolliset paikat kuvattiin. Mitään ei löytynyt, mikä selittäisi kivut ja rankan väsymyksen, mutta tutkimukset ovat nyt loppuneet. Ilman diagnoosia.

Nämä kaksi vuotta eivät ole olleet helppoja kotonakaan, koska mieheni ei ole uskonut väsymystä, eikä fyysistä uupumusta. Tai jos hetken uskoi, niin unohti nopeasti. Itse on välillä epätoivoisestikin yrittänyt elää "normaalia" elämää pitkien työpäivien jälkeen ja jaksaa kokata, siivota, pyykätä ym. kotihommia, vaikka välillä on ollut ihan romahtamispisteessä. Pää hajoillut, kun mies ehtii työpäivän jälkeen makaamaan sohvalla ja ottamaan tirsat. Itsellä päivän ensimmäinen alasistuminen - oma hetki, on ollut, sitten kun on saanut tytön nukkumaan.

Mieskin kyllä tekee kotihommia, sitä ei voi sanoa. Huolehtii imuroinnista ja lattioiden pesusta. Ja onpa tässä parin vuoden sisällä alkanut tekemään ruokaakin. Aina ei vain itse jaksa painaa aamusta iltaan, kun on niin väsynyt, että voisi nukahtaa istualleen. Väsymys on onneksi vähän helpottanut pahimmasta. Pahimmassa vaiheessa en olisi uskaltanut ajaa autolle edes 100 km matkaa yksin, etten olisi nukahtanut rattiin.

Kun asuu omakotitalossa, niin tekemiset ei lopu koskaan. Aina olisi pihalla jotain nypittävää istutuksissa, trimmerillä siistittävää, pensaiden leikkaamista tms... Talvi tuo vähän helpotusta huonoon omaantuntoon, kun ei piha ole kunnossa. Eipähän tarvi tehdä kuin välillä lumitöitä... Talvea odotellessa siis. Ensin on vain haravoitava miljoonat puista pudonneet kellastuneet lehdet... :) 

Aikamoista valitusta tuli heti ensimmäisestä blogista.. mutta tässä siis pohjaa tulevaan tarinointiin.. omaan mielen ja ajatusten puhdistamiseen...suureen ratkaisuun, mitä tehdä tässä elämän tien risteyksessä... lähteäkö vasemmalle vai oikealle...

Nyt menen maailman rakkaimman ihmisen, tyttäreni, kanssa nauttimaan ihanasta aurinkoisesta säästä ja syömään luumuja suoraan puusta.

=)